« Etusivu TulostaTulosta
 
PI-johtamiskoulu
 
 
  

KOULUTTAJAN BLOGI 2 Luottamusta mittaamassa — 14.2.2014

Näinä aikoina monet uudet luottamushenkilöt astuvat tehtäviinsä.
On osoitettu luottamusta ja valinta on käynyt. Jossakin on valittu uusi johtaja eläkkeelle jääneen tai uuteen työhön siirtyneen tilalle.

”Ostaisitko kaverilta käytetyn auton?”  Tämä vanha luottamusmittari tuli mieleen kun satun juuri kaupittelemaan autoa, jossa on kilometrejä takana, mutta mielestäni vielä paljon edessä. Me suomalaiset arvostamme, jos joku on sanojensa mittainen. Sellaiseen voi luottaa ja antaa hänelle vaikka rahapussin hoitoonsa.

Aika paljon vartijana ovat osuuskuntien ja yhdistysten hallitusten jäsenet. Ei siellä omia rahoja valvota vaan jäsenten yhteistä hyvää. Valvottavana on monesti vielä enemmän: monien sukupolvien luoma henkinen pääoma tai kokonainen elinkeino. Mikä on  luottamushenkilön vastuu? Joskus oma tai taustaryhmän etu voi mennä ristiriitaan yrityksen edun kanssa. Silloin punnitaan luottamus. Onko valittu henkilö meidän kaikkien asialla, vai pelkästään joidenkin asialla. Osakeyhtiö- ja osuuskuntalaki ovat selkeitä: hallituksessa jokaisen on valvottava yrityksen parasta.

Toimitusjohtajat ne vasta luottamuksen varassa ovatkin. Johtajasopimuksessa ei ole irtisanomisturvaa. Korvauksena tästä johtajat yleensä nauttivat sievoista palkkaa. Luottamus on tai sitä ei ole. Nopeimmillaan johtaja joutuu keräämään henkilökohtaiset tavaransa, jättämään avaimet ja sulkemaan oven. Tässä on hyvääkin. Johtaja tietää kuka on päämies ja kenelle hän töitä tekee. Jos omat edut alkavat mennä yhtiön edun edelle, siitä ei hyvää seuraa. Tosin vahva ja kokenut toimitusjohtaja voi ylivertaisella tiedollaan hallita tilannetta silloinkin, kuin olisi jo ollut aika väistyä.

Politiikka ei ole leipälajini. Kovasti joskus tuntuu, että siellä luottamus on ehdollista. Tai kauppatavaraa. Etujen valvontaa politiikassa ei kai voikaan verrata yrityksen luottamustehtäviin. Ainakaan niitä ei liikaa pitäisi sekoittaa.

Mistä luottamus syntyy? Toki sopimuksista, joista pidetään kiinni. Mutta sopimuksia tekevät ihmiset. Ensimmäinen ehto on, että tunnetaan.  Ihminen ihmisenä tuntee toisen. Näin se on luottamustehtävissä, johtajan hommissa ja kaikessa elämässä. On hankala luottaa jos ei tunne.  Jos ei tunne, syntyy epäluuloja, monesti aivan turhia. Ja hyvin menestyviä aletaan kadehtia.

Muistan kaukaa 90-luvulta kokeneen yritysjohtajan Pohjois-Italiasta, Enzo Cajazzan. Hän oli suuri Suomen ystävä. Ensimmäistä Suomen matkaansa suunnitellessaan hän sairastui vakavasti. Suomi jäi näkemättä kun paremmat tehtävät kutsuivat. Kerran kysyimme Enzolta, minkä neuvon hän antaisi suomalaisille yrityksille. Neuvot olivat niin hyviä, että ristimme ne ”CAJAZZAN TESTAMENTIKSI”. Se kuuluu näin.

Numero 1: ”Teillä pitää olla filosofia”

Numero 2: ”Parlare, parlare” (puhukaa, puhukaa)

Numero 3: ”Älkää tappako maestroja”